Ajankohtaista

Tietojohtaminen yhdistää tiedon ammattilaiset

Tieto on aina ollut toimintamme ytimessä, niin aikoinaan yhdistystä perustettaessa kuin nyt uudessa ajassa. Nykyisessä maailmassa tieto on saanut vahvan painovoiman kaikkien ihmisten työssä, samalla kun tiedon perinteinen lipunkantajakunta, tietoasiantuntijat ja informaatikot, eivät enää yksin edusta tietoalaa. Digitalisaation myötä tieto on kaikkien ulottuvilla, ja tiedon analysoiminen on aikaisempaa helpompaa lähes kelle tahansa. Tietoasiantuntijoiden rooli on muuttunut, ja sen myötä myös yhdistyksemme toiminta.

Tietojohtaminen ry yhdistää kaikki ammattikunnat, jotka osallistuvat tiedon hyödyntämiseen. Niin perinteinen tietoasiantuntija kuin uuden ajan markkina-analyytikko, niin kirjastonhoitaja kuin data scientist ovat lenkkejä suuressa tietojohtamisen ketjussa. Tervetuloa joukkoomme!

 

 

Tuoreessa blogissamme Tuula Seppo arvioi tiedonhallintalakia organisaation toiminnan näkökulmasta.

Kimmo Hautala miettii uusimmassa blogissamme tietojohtamista - mitä kaikkea se on ja mitä se voi tarkoittaa eri näkökulmista tarkasteltuna.

Tietojohtaminen ry on antanut 4.12.2020 lausunnon Tiedonhallintalautakunnan suosituksesta turvallisuusluokiteltavien asiakirjojen käsittelyyn.

Tietojohtaminen ry on antanut 23.11.2020 lausunnon hallituksen esityksestä avoimen datan direktiivin täytäntöönpanoa koskevasta lainsäädännöstä.

Tietojohtaminen ry on antanut 20.11.2020 lausunnon Kansallisarkiston määrityksistä arkistoitavien erikoisaineistojen digitointiin. Lausunnon löydät Lausuntopalvelu.fi-sivustolta.

Tietoasiantuntija-lehti 4/2020: Oppiminen osana tietotyötä. Osa artikkeleista luettavissa nyt verkkosivuillamme!

Tietojohtaminen ry:n jäsenenä pysyt ajan tasalla tietojohtamisesta. Nyt voit liittyä jäseneksemme ilman, että sinun tarvitsee maksaa vuoden 2020 jäsenmaksua.

Vakavuutta ja raadantaa ihannoiva luterilainen työn etiikka ”Otsasi hiessä on sinun leipäsi ansaittava” on ilahduttavasti antamassa tilaa ”Ain` laulain työtäs tee” -asenteelle. Lue Elina Wainion ajatuksia oppimisen merkityksestä muuttuvassa maailmassa.

Valtiovarainministeriön Tiedon hyödyntämisen ja avaamisen hanke järjesti käynnistystilaisuuden julkisen hallinnon API-linjausten valmistelusta 21.9.2020. Tilaisuuden tallenteen löydät nyt tapahtumasivulta.

Kiinnostaako yritystäsi vastuullisuuden strateginen kehittäminen? Lähde mukaan tietojohtamisen toimintatutkimukseen! Samalla autat LUT-yliopiston graduntekijää.